Katon laatoituksessa oli reunoiltaan kellastunut särö. Tutkimuspöydän ympäri kiersi kisko jossa oli 17 hakasta – ei verhoa.
Muistan ajatelleeni kuinka olisi sittenkin pitänyt pukeutua pidempään paitaan lyhyen collegen sijaan. En muista millaiset kenkäni olivat..
-Hengittäkää ihan rauhallisesti. Tämä saattaa tuntua hieman epämukavalta.
Kiskossa roikkuvista hakasista kaksi oli väärin päin ja nojasivat toisiaan kohti kuin kuiskailevat ystävät.
Hiljaisuuden ääni humisi korvissani säestäen tutkimuslaitteiden kilinää.
-Kokonaistilanteen arvioiminen on hieman hankalaa olosuhteista johtuen, mutta vauriot sen verran mittavia, että eiköhän me laiteta lähete eteenpäin. Voitte nousta ja pukea päällenne.
Nousin ja pukeuduin.
En vieläkään muista kenkiäni.. millaisia ne olivatkaan siihen aikaan. Oli melkein syksy, muttei vielä liian kylmä kesäkengille. Muistan sinisen mokkanahkaiset kävelykengät, jotka minulla oli jalassa kun kaikki alkoi. Pidin niistä niin kuin lapsi pitää suosikkilelustaan. Olin juuri saanut ne ja ensimmäisiä kertoja jalassa.. pelkäsin jalkojeni vielä kasvavan niistä ohitse.
En käyttänyt niitä enää koskaan. Vätin hankaavan, mutta en halunnut seistä enää niissä kengissä.. odottaa bussia tien varressa olkalaukku oikean olkapääni painona. Sateessa.
Pukeuduttuani istuin puiselle penkille vastaanottopöydän vasemmalle puolelle.
Nyt kun suljen silmäni näen hullunkurisen kuvan pienestä tytöstä irvistelemässä kameralle, lapsenlapsi veikkaan koska valkotakkinen mies on jo lähes eläkeiässä. Katselee papereita edessään.
-Minkäs ikäinen te olettekaan.. 21, puhuu mies itsekseen. Kuinka kauan siitä nyt onkaan?
Haluaisin sanoa 5 vuotta, kaksi kuukautta ja neljä päivää.. mutta löydän itseni toteamasta – en tarkalleen muista.
Mies ottaa lasit silmiltään ja laittaa ne valokuvan eteen. Valokuvan ilkikurinen lapsi on ehkä kuusi tai seitsemän.
-Laitan lähetteen kiireellisenä. En itse tule olemaan mukana toimenpiteessä, mutta asiansa osaavia ihmisiä. Ei syytä pelkoon. Nukutus on aina tietysti riski, mutta itse operaation pitäisi olla selkeä. Arpikudosta poistetaan mahdollisimman paljon ja samalla tehdään tarkempi arvio vaurion laadusta. Aikaa nyt on ehtinyt kulua ja se on arpeuttanut lisää, mutta kyllä tämä hoidetaan.
Siirtyy lähemmäs kuin haluaisi tarttua kädestäni ja minä ristin käsivarteni rinnan päälle. Miehen takana olevalla seinällä on pieni pesuallas, peilin hyllyllä yksinäinen kahvikuppi ja vieressä juliste rintojen oikeasta tutkimisesta. Rintarauhanen kuvattu sinisenä ja muistan miettineeni ovatko tekijät kenties kuvitelleet sen olevan sen väristä.
Olettaisiko mies minun tuntevan jotain, puhkeavan kyyneliin ja surevan elämän surkeutta… vuolaasti vuodattavan pelkoni ja .. ei mitään. Sääli silmissään on selvää ja mietin ehkä käyväni kaupan kautta ostamassa Marie keksipaketin kahviin sulatettavaksi.
-No niin no .. voitte sitten keskustella sairaalassa kunhan lähettävät tarvittavat paperit.
Ei osaa sanoa mitään.. katsoo silmiin kuin toivoen minun lohduttavan häntä. Mietin haluaako kuulla – oma vikani. Ei näin käy kelle vaan.
Katsoo lapsen kuvaa pöydällä kävellessäni huoneesta pois.
–
Leikkauksessa sydämeni pysähtyi, ihoni sai allergisen reaktion leikkaussalin vihreistä kankaista ja koko elimistöni huusi luovuttamista seuraavana päivänä yrittäessäni pysyä hereillä teekupin verran ennen kuin kaadoin sen rinnalleni peiton päälle.
Kerroin sinulle kaiken. Liikaa .. ja vain sinulle. En kenellekään muulle.. en vieläkään.
5 vuotta, kuusi kuukautta ja neljä päivää myöhemmin olin raskaana, vaikka luulin etten koskaan eläisi riittävän kauan saadakseni lapsen. Ei sinun tietenkään. Sinä et halunnut edes koskea, enkä halunnut olla koskettavana.. ennen kuin minusta tuli minä.